This is a Purot.net wiki
Pages
  • View:

Elinan koontia

Onnistuneen yhteisöllisen oppimisen edellytykset ja miten sitä voitaisiin parantaa?

Yksi keskeinen tekijä yhteisöllisen oppimisen onnistumisessa on ryhmän toimivuus. Ryhmän toimivuudessa merkittävässä roolissa ovat erilaiset ryhmädynaamiset tekijät, kuten ryhmäläisten asenne ja sitoutuneisuus, vuorovaikutuksen laatu, motivaatiotaidot ja persoonallisuus, osapuolten roolit sekä statuskysymykset. (Häkkinen & Arvaja, 1999, 5, 9).

Asenne ja sitoutuneisuus

Yhteistoiminnallisessa työskentelyssä ryhmän jäsenet ovat orientoituneet yhteisölliseen työskentelyyn ja ryhmän toiminta on organisoitunut ongelmanratkaisun perustalle. Kun tällaisessa ryhmässä jäsenet ovat sitoutuneet yhteisen tehtävän suorittamiseen, muotoutuu vuorovaikutus sellaiseksi, että jäsenet kykenevät hyödyntämään myös toistensa ideoita yhteisöllisessä, luovassa ongelmanratkaisuprosessissa. (Arvaja & Mäkitalo-Siegl, 2006, 131-132.)

Häkkinen ja Arvaja (1999, 9) muistuttavat, että mikäli yhteisöllinen työskentely tapahtuu tieto- ja viestintätekniikkaa käyttäen, jolloin työskentelyn edistymiseen vaikuttavat myös yksilöiden tvt-taidot sekä asenne tekniikka kohtaan.

Vuorovaikutuksen laatu

Yhteisöllistä oppimista määriteltäessä puhutaan yhteisen ymmärryksen rakentamisesta tietystä asiasta (Arvaja & Mäkitalo-Siegl, 2006, 131). Todellinen ja syvällinen oppiminen edellyttää vuorovaikutusta, johon sisältyy toisten syvällinen ymmärrys sekä jaetut merkitykset (Häkkinen & Arvaja 1999, 6). Van Oekers ja Hännikäinen (2001) korostavat, että johtaakseen syvälliseen oppimiseen yhteisöllisen toiminnan on perustuttava osallistujien halukkuudelle jakaa ajatuksiaan ja ylläpitää vuorovaikutusta konflikteista huolimatta. Osallistujat siis tuntevat sitoutumista toisiaan kohtaan, ts. kokevat yhteenkuuluvuutta (Arvaja & MäkitaloSiegl, 2006, 139).

Arvajan ja Mäkitalo-Sieglin (2006, 139-140) mukaan, mukaan yhteenkuuluvuuden tunteen perustana on jokaisen osallistujan henkilökohtainen tunne sosiaalista tilannetta kohtaan. Oppimistilanteessa syntyvä tunnetila on sidoksissa sekä välittömään että välilliseen sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön. Siihen vaikuttavat myös aiemmat kokemukset ja merkityksenannot, jotka aktivoituvat oppimistilanteessa ja edelleen vaikuttavat uuden asian tulkintaan. Esimerkiksi aiemmat negatiiviset kokemukset teknologiasta saattavat osaltaan estää yhteisöllistä suuntautumista ja vastaavasti emotionaalisesti positiivinen ilmapiiri voi edistää suuntautumista yhteistä tehtävää kohtaan.

Yhteisöllisen oppimisen kannalta toiset keskustelumuodot ovat parempia kuin toiset. Mercerin (2000) mukaan yhteisölliselle, syvälliselle oppimiselle on ominaista nk. tutkiva puhe. Tutkiva puhe on sellaista, missä keskenään vuorovaikuttavat ryhmän jäsenet ovat suuntautuneet rakentavalla tavalla kriittisesti toistensa puheeseen. Ryhmän jäsenet ovat edelleen keskenään tasa-arvoisia ja vuorovaikutus on avointa (Arvaja & MäkitaloSiegl, 2006, 132). 

Motivaatio

Oppimisen yhteydessä voidaan motivaatiota tarkastella suoritusmotivaation näkökulmasta ja tarkastella ryhmän jäsenten toimintaa tavoiteorientaation kautta. Tavoiteorientaatiolla tarkoitetaan sitä, että yksilöiden välillä on havaittavissa laadullisia eroja sen suhteen, miten he suuntautuvat ongelmanratkaisutilanteissa. Oppimisorientoitunut yksilö suuntautuu asiasisältöön itse asian vuoksi ja syvällinen ymmärrys sekä korkeampi osaaminen ovat hänelle itseisarvoja. Suoritusorientoitunut yksilö tavoittelee ennemminkin esimerkiksi hyvää arvosanaa. Se, kumpi orientoitumisen muoto aktivoituu, riippuu kontekstista. Motivaatioon vaikuttaa suuresti se, minkälaisia emootioita mikäkin konteksti yksilössä herättää. Myös aikaisemmat kokemukset yhteisöllisestä työskentelystä vaikuttavat ihmisten tapaan toimia ryhmätilanteessa. (Veermans & Tapola, 2006, 65-67.)

Persoonallisuus, roolit ja statukset

Ryhmissä on eroja sen suhteen, miten ryhmän jäsenten huomio suuntautuu ongelmanratkaisun kriittisten vaiheiden aikana. Mikäli roolijako on tällöin vertikaalista, eli ryhmänjäsenten huomio on kohdistunut eri suuntiin, ei kyse ole yhteisöllisestä työskentelystä, vaan ryhmätyöstä, jossa jokaisella on oma vastuualue. Sen sijaan yhteisöllisessä työskentelyssä huomio jakaantuu horisontaalisesti, samaan asiaan, eikä ryhmän jäsenillä ole erityisiä vastuualueita. (Arvaja & MäkitaloSiegl, 2006, 132.) Dillenbourgin (1999) mukaan hyvälle yhteisölliselle oppimiselle ominainen vuorovaikutus on laadultaan tasa-arvoista (symmetristä) myös siinä mielessä, että osallistujat ovat samanarvoisia niin tiedollisilta, kuin taidollisiltakin statuksiltaan. Ryhmässä on usein myös erilaisia persoonallisuuksia ja eri tavoin yhteistyökykyisiä henkilöitä, jotka voivat osaltaan joko edistää tai haitata työskentelyä.

 

 

Miten näyttäytyvät Vätys-ryhmässä;

  • Asenne ja sitoutuneisuus?
  • Vuorovaikutuksen laatu?
  • Motivaatio?
  • Persoonallisuus?
  • Roolit ja statukset?

 


Lähteet:

Arvaja, M. & Mäkitalo-Siegel, K. (2006). Yhteisöllisen oppimisen kognitiiviset, sosiaaliset ja kontekstuaaliset tekijät: verkkovuorovaikutuksen näkökulma. Teoksessa S. Järvelä, P. Häkkinen & E. Lehtinen (Toim.) Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö. Porvoo: WSOY. s. 125-146

Häkkinen, P. & Arvaja, M. (1999.) Kollaboratiivinen oppiminen teknologiaympäristöissä. Teoksessa A. Eteläpelto & P. Tynjälä (Toim.) Oppiminen ja asiantuntijuus. Työelämän ja koulutuksen näkökulmia. Juva: WSOY. s. 206-221.

Mercer, N. (2000). (Ed). Words and minds. London: Routledge.

Veermans, M. & Tapola, A. (2006). Motivaatio ja kiinnostuneisuus. Teoksessa S. Järvelä, P. Häkkinen & E. Lehtinen (Toim.) Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö. Porvoo: WSOY. s. 65-84.

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.

Pohdiskelen seuraavassa omia tuntemuksia Elinan esittämiin kysymyksiin, kun huomenna en pääse keskusteluun osallistumaan.

Omasta kokemukseni erilaisista ryhmistä on, että aina mukaan mahtuu monenlaista persoonaa. Erilaiset persoonat eivät toki takaa työn laatua, mutta juuri noita erilaisia näkökulmia ja vahvuuksia työskentelyssä tulee tätä kautta. Vätys-ryhmän vahvuutena on varmastikin ollut se, että löytyy innostujia ja toisaalta myös niitä, jotka pysäyttävät ja tarkistavat toiminnan suuntaa.

Asenne ja sitoutuneisuus on mielestäni meidän ryhmän kohdalla ollut hyvä. Näinkin isossa ryhmässä ja näin pitkällä aikavälillä tulee aina tilanteita, jolloin kaikki eivät voi osallistua koko aikaa samalla panostuksella. Oma kokemukseni kuitenkin on, että olemme toimineet siitä huolimatta ryhmänä ja pyrkineet pitämään kaikki tietoisina työskentelyn vaiheista. Ryhmämme asenteen olen kokenut enemmän innostavaksi kuin lamauttavaksi. Tekee mieli osallistua ja tehdä osansa, kun tietää muidenkin tekevän samoin. Hiljalleen uskaltaa myös kysyä ja osoittaa tyhmyyttään, koska tietää ryhmästä saavan vastauksia. Ryhmämme on mielestäni sitoutunut juuri tehtäviin eikä niinkään sosiaaliseen vuorovaikutukseen, niin kuin ehkä joissakin koulutehtävissä on voinut itselle käydä. Näin sen siis pitäisikin mennä.

Vuorovaikutuksen laatua haittasi ehkä opintojen alussa se, että emme avanneet kaikkia käsitteitä heti aluksi, enkä ainakaan itse heti tiennyt ymmärtävätkö muut asian samalla tavalla. Tällainen tunne ei kuitenkaan ole jatkunut koko työskentelyn ajan, vaan lopulta samansuuntainen ymmärrys on lopulta löytynyt. Vuorovaikutuksessa mielenkiintoista on ollut myös se, että olemme käyttäneet useita eri välineitä viestimiseen, enkä muista, että joku olisi sanonut, että ei olisi jotakin tietoa saanut. Vaikeinta oli ehkä avata käytyä suullista keskustelua ryhmän tekemien päätösten taustalla, jos joku ei ollut keskusteluun päässyt osallistumaan. Ainakin omassa puheenjohtajan roolissani huomasin miten paljon pienen asian taustalla olikin käyty keskustelua.

Motivaatiosta emme ole ainakaan koko ryhmällä paljon puhuneet. Aikuisten kanssa opiskellessa harvoin kuulee, että motivaatiota ei olisi, koska kaikki ovat itse näihinkin opintoihin hakeutuneet. Erilaiset elämäntilanteet tietenkin vaikuttavat tehtävien priorisointeihin, mutta nämä valinnat eivät ole estäneet ryhmää toimimasta. Mielestäni on hauskaa, että jokaisella on mahdollisuus osallistua omien valintojensa mukaan ilman, että ryhmän toiminta paljon siitä kärsisi. Enemmän mielestäni hyödymme toisten suuresta innostuksesta.

Niin kuin jossain jo aiemmin sanoin, mielestäni ryhmämme ei ole täysin symmetrinen tietojen ja taitojen osalta. Olemme kuitenkin osanneet mielestäni hyödyntää erilaisia taustoja enkä ole kokenut epätasa-arvoisuutta tämän takia. Olisi ollut mukavaa, että kaikki olisivat päässee pbl-harjoituksissa kaikkiin rooleihin. Itselleni koin tässä ryhmässä luontevimmiksi rooleiksi sihteerin tai aktiivisen osallistujan roolit, puheenjohtajuus mielestäni asettuu muille paremmin juuri tässä ryhmässä.
akaarnie   (02.11.2011 12:06)
 

Aivan, Elina: yhteisöllisessä oppimisessa oma persoona on jollain lailla myös työväline. Persoonan täytyy kuitenkin suostua työskentelemään yhteisen toiminnan kohteen mukaisesti. Havainnollistan asiaa erimerkillä: olin kerran pitämässä työyhteisön kehittämiskokousta Pohjanmaan suunnalla eräässä vanhusten palvelutalossa. Tällaisessa paikassa vankset maksavat vuokraa ja maksavat myös palveluista. Ao. yksikössä oli huomattavan paljon kristillisestä etiikasta kiinni pitäviä ihmisiä, jotka pitivät moraalittomalla hankkia vanhuksille alkoholijuomia. Niinpä he olivat kieltäytyneet omaan etiikkaansa vedoten suoritamasta työtehtäviä, joissa olisi joutunut alkoholin kanssa tekemisiin. Niinpä vanhukset, joilla ei ollut "hakumiehiä" omasta takaa, saivat olla kuivin suin, ellei yksikön johtaja sitten ollut asioinut kaupassa. Kysymys kuuluu, että oliko tässä kenenkään toiminta kohteen mukaista?
Karihanse Karihanse   (30.10.2011 13:55)
 

Komppaan Karia, mutta lisään, että persoonallisuus ja taito toimia ryhmässä eivät ole täysin sama asia. Ihminen voi toimia persoonallisesti, mutta hänen täytyy omata ryhmässä toimimisen taitoja ja tietynlaista tunneälyä, jotta osaa ottaa huomioon myös muut persoonat ryhmässään. Jos haluaa pystyä tekemään asioita omalla persoonallaan, täytyy se suoda myös muille ryhmän jäsenille.
elinamaatta elinamaatta   (30.10.2011 08:56)
 

Hyvä pointti! Erilaiset, persoonalliset toimintatavat eittämättä vaikuttavat yhteisöllisessä oppimisessa. Ne ovat parhaimmillaan rikkaus ja pahimillaan melkoinen riesa. Erilaiset persoonat pystyvät hyvin työskentelemään yhdessä, kun tiedossa on yhteinen kohde, siitä yhteinen käsitys ja pyritään saamaan aikaan yhteinen tulos. Jokainen joka tapauksessa rakentaa oman mielen yhteisestä kohteesta ja parhaiten yhteisöllinen oppiminen onnistuu, jos työnjaossa voidaan ottaa huomioon nuo persoonalliset mielen lähteet.

Mehän jaoimme nytkin tehtäviä periaatteessa kunkin oman kiinnostuksen pohjalta, ja kokoamme ajatuksia nyt keskustellen ja ulkoistaen.

Kriittisyytemme näkyy siinä, että huomasimme lähteä tarkastelemaan sitä, kuinka parantaisimme yhteisöllistä oppimista.
Karihanse Karihanse   (27.10.2011 18:52)
 

Mitäpä olette mielipuolta tuosta persoonallisuus asiasta? Onko sillä parantava vai heikentävä vaikutus työskentelyyn. Mielestäni yhteisöllinen työskentely vaatii erityyppisiä persoonallisuuksia, että tulee erityyppistä näkökulmaa. Joskus työelämässä törmännyt omnipotenssi-ilmiöön. Tiimin jäsenet ovat erittäin tyytyväisiä aikaansaannoksiinsa ja ei huomata "metsää puilta". Tyytyväisenä paukutellaan henkseleitä ja kukaan ei osaa tarkastella toimintaa kriittisesti.
saarju   (27.10.2011 17:46)
 

Hyvin paljon samanlaisten teemojen ympärille meidän kirjoituksemme jälleen kokoontuvat. Onkohan kyseessä jonkinlainen "virtuaalinen yhteisöllisyys" vai ohjaavatko tiedolliset välineet - siis kirjallisuus - toimintaa samaan suuntaan? Minua mietityttää koko ajan tuo symmetrisyyden suhde yhteisölliseen oppimiseen. Sen voisi ymmärtää niin, että varsinaiseen toimintaan osallistuvien olisi oltava kutakuinkin samanlaisia tiedoiltaan ja taidoiltaan. Mutta mikä olisi opettajan tai asiantuntijan rooli tällöin - muuttuuko oppiminen yhteisöllisestä joksikin muuksi, jos mukana on joku muita kokeneempi? Tällöin tilanne, jossa asiantuntija, opettaja ja opiskelijat opiskelevat yhdessä, ei olisi yhteisöllistä? Tämä ei ole synkronissa vaikkapa McLoughlinin ja Webbin pedagogiikka 2.0:n periaatteiden kanssa. Minä pitäisin tuota synkronisuutta pikemminkin yhteisöllisen oppimisen periaatteisiin (sääntöihin) liittyvänä asiana. Tarkoitan sitä, että synkronisuus voisi näkyä periaatteena, jonka mukaan kukin osallistuu toimintaan parhaansa mukaan kykyjensä, osaamisensa ja taitojensa mukaisesti. Hmm... tuota pitää pohtia ja kehitellä ties vaikkapa yhdessä lisää?

Tuossa sitoutumisen kohdassa on minusta oleellista se, että pitää tietää mihin kohteeseen sitoutuu, jotta voi sitoutua. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa sitoutuu oman osuutensa suorittamiseen mutta mihin sitoutuisi yhteisöllisessä oppimisessa?
Karihanse Karihanse   (18.10.2011 19:53)
 

Tässä tämmöistä alustavaa, kirjallisuuden pohjalta tehtyä katsausta. Puuttuu vielä reflektio meidän ryhmään, mutta sitähän minä toki en voi yksin tehdä. Siihen tarvitaan kaikkien käsitykset. Olen nyt tässä tehtävässä pyrkinyt lukemaan tuota kurssikirjaa, kun en sitä juurikaan aikaisempiin ole hoksannut ottaa mukaan.
elinamaatta elinamaatta   (18.10.2011 11:09)