Materiaali

Sisältöalue

VISIO ADAPTIIVISEN ASIANTUNTIJUUDEN KEHITTYMISEN MAHDOLLISTAVASTA KOULUYHTEISÖSTÄ

Mitä on adaptiivinen asiantuntijuus?

Japanilaiset tutkijat Hatano ja Inagagi toivat käsitteen adaptiivinen asiantuntijuus kasvatustieteeseen 1990-luvun alussa.  Siinä asiantuntijuus käsitetään uuden tiedon luomiseksi.  Asiantuntijan adaptiivisuus liittyy siihen, että ekspertit pystyvät toimimaan menestyksellisesti muuttuvissa olosuhteissa, ratkaisemaan niissä esiin nousevia ongelmia ja luomaan uutta tietoa ja käsitteellistä ymmärrystä.

Opettajan asiantuntijuuden kehittyminen on hidas, koko työuran mittainen prosessi.  Tynjälä määrittelee opettajan asiantuntijuuden koostuvan kolmesta osa-alueesta: formaalisesta teoriatiedosta, kokemuksellisesta tiedosta ja itsesäätelytaidoista.  Formaalinen tieto muodostuu substanssitiedosta eli aineen hallinnasta ja kasvatuksellisesta tiedosta eli viestinnästä, vuorovaikutuksesta ja ammattietiikasta.  Opetusalan asiantuntijalla substanssitieto ja kasvatuksellinen tieto ovat integroituneet pedagogiseksi sisältötiedoksi eli mm. tiedoksi siitä, miten sisältöä voidaan opettaa, oppilaan- ja ryhmäntuntemuksen tiedoksi, tiedoksi, mitkä opetettavan aineksen sisällöistä ja käsitteistä ovat oppilaille vaikeita.  Pedagoginen sisältötieto on myös didaktista teoria- ja käytännön tietoa.  Opettajan osaaminen on keskeisesti oppimisen ohjaamisen taitoa yksilö- ja ryhmätasolla.  Itsesäätelytaitoja ovat metakognitiiviset ja reflektiotaidot.  Ne tuottavat usein ns. hiljaista tietoa.  Opetuksen asiantuntija pystyy toimimaan joustavasti ja intuitiivisesti.  Hän ohjaa omaa toimintaansa, pohtii ongelmatilanteita ja varioi toimintastrategioitaan tarpeen mukaan.  Joustava toiminta edellyttää formaalin tiedon, kokemuksellisen tiedon ja itsesäätelyn yhdistymistä.  (Tynjälä 2010, 91-92).  Opettaja joutuu jo päivittäisessä arkityössään kohtaamaan ja ratkaisemaan monitasoisia ongelmia.  Jos opettaja työuransa aikana saavuttaa tällaisen kognitiivisesti, pedagogisesti ja reflektoivasti integroituneen tietotaidon, voitaneen häntä pitää aitona adaptiivisena asiantuntijana. 

Mikä on kouluyhteisö?

Kouluyhteisö ei koostu vain opettajista, johtajista ja muusta henkilökunnasta.  Myös kohdejoukko, varsinaiset työnantajamme, oppilaat ja opiskelijat kuuluvat kouluyhteisöön.  Niin ikään kouluyhteisöön olennaisesti kuuluvat sen fyysiset ilmentymät rakennuksineen, varusteineen, aina taidetoksista kukkaistutuksiin ja ruokahuoltoon ulottuen.  Kouluyhteisön tärkein piirre on sinne rakennettu toimintakulttuuri.  Se määrää, millainen tunneilmasto kouluun syntyy.  Tämä puolestaan määrittää jäsenten yleistä viihtyvyyttä ja asennetta yhteisössään.  Tästä syntyy subjektiivinen kokemus yhteisöön kuulumisesta, mikä kollektiivisesti samansuuntaisesti koettuna on yhteisöllisyyttä. 

Toimintakulttuuri sisältää mm. tradition, arvot, viestintä- ja vuorovaikutusilmapiirin, työn johtamisen, suunnittelemisen ja toteuttamisen tavat, konfliktien ratkaisuvalmiudet ja verkostoitumisen ulospäin.  Kouluyhteisö on enemmän kuin siihen kuuluvien osien summa.  Kouluyhteisö sisältää valtavan määrän tietoa, myös hiljaista tietoa ja heikkoja signaaleja sekä ulkopuolisten tahojen informaatiota.  Toimintakulttuuria pitää jatkuvasti, tietoisesti ja viisaasti valiten rakentaa ja kehittää.

Mitkä ovat adaptiivisen asiantuntijuuden toteutumisen edellytykset kouluyhteisössä?

Haasteet

Yhteiskunnalliset muutokset haastavat koulua uudistumaan. Koulun uudistaminen taas asettaa opettajuudelle uusia haasteita (Luukkainen 2004,88). Myös oppilaat ja opiskelijat tulevat haastamaan päättäjät ja opettajat tarkastelemaan oppimista, opettamista ja johtamista uudesta näkökulmasta, sillä he arvostavat oppimisessa vapautta, opetuksen räätälöintimahdollisuutta, tutkimista, integroimista, yhteistyötä, viihdettä, nopeutta ja innovointia.  Nuorten monimediaalisuus johtaa väistämättä siihen, että nuoret prosessoivat tietoa eri ta­valla kuin aikaisemmat sukupolvet.  Tämä muuttaa oppilaiden ja opiskelijoiden asemaa kouluyhteisössä.  Heistä yhä useammalle tulee asiantuntijavaltaa ja siten auktoriteettia.  (Ouakrim-Sovio 2010,? ).  Kaikki tämä haastaa koulun pedagogisen henkilöstön asiantuntijuuden todella adaptoitumaan.  Ydinhaasteena on oman ajatte­lun muuttaminen. Keskeisin ja kriittisin resurssi on mielikuvitus kyky unelmoida, haluta ja sitoutua.  Näistä seikoista syntyy tarve visioida, mikä on opettajan ja koulun paras mahdollinen tulevaisuus? (Hietanen 2010,  ?).

Koulun kehittyäkseen tieto- ja viestintäteknologian käyttöönotossa tarvitaan kaikki koulun toimijat mukaan, ei yksittäinen opettaja vaan kaikki koulun toimijat yhdessä vaikuttavat muutoksen suuntaan ja sisältöihin. Oppimisympäristö ja sen kulttuuri ovat tärkeässä roolissa oppimisen kannalta. Lähtökohta tulisi olla ajatus siitä mitä oppiminen ja laadukas ajattelu vaativat ja kuinka teknologia voi tätä toimintaa tukea. (Kumpulainen & Lipponen 2010: 9).

Tutkijat ovat yksimielisiä siitä seikasta, että koulut hyötyisivät siitä, että oppivaa yhteisöä kuvaavista ominaisuuksista, sillä näin ne voisivat paremmin vastata erilaisiin yhteiskunnan kehittämis- ja kehittymishaasteisiin. Oppivan kouluyhteisön tyypillisissä piirteissä korostuvat vastavuoroinen luottamus ja halu avoimeen keskusteluun ja jakamiseen. Oppivassa kouluyhteisössä opettajat jakavat yhteiset arvot ja yhteisen vision, jossa keskeinen perusta on oppilaiden oppimisessa. (Ilomäki & Lakkala.: 201).

Kaisto & al. korostavat myös yhteisöllisen opetuksen merkitystä minkä avulla oppija oppilaat rakentavat tietoa yhteisöllisesti, tiedon kohdentuessa laajempiin asiasisältöihin ja syvälliseen asioiden konstruointiin, missä korostuvat oppijan toiminnan aktiivisuus sekä oman toiminnan ohjaaminen. (Kaisto & al.2007).

Pitkittäisseuranta tietotekniikkaa aktiivisesti käyttäneestä suomalaisesta koulusta toi esille useita yhteisöllisiä muutoksia, kuten opettajien lisääntyneen pedagogisen yhteistyön, yhteisen keskustelu- ja reflektointikulttuurin vahvistumisen sekä tietoisemman opettajayhteisön kehittymisen. Opettajien pedagoginen yhteistyö puolestaan saattaa innostaa muutoksiin, sillä tietotekniikan käytöstä tulee usein oppiaineita yhdistävää. Opettajien ammatillista yhteisöä kehitti myös opettajien yhteinen tarve oppia tietotekniikkaa, mikä puolestaan vaikutti siihen, että teknologian käyttöä mietittiin tarkemmin ja sitä integroitiin paremmin opetukseen. Tästä puolestaan seurasi edelleen koulun visioiden kehittyminen ja vähitellen tehokkaampi ja parempi teknologian käytön tuki.(Ilomäki & Lakkala: 202 203).

Tieto- ja viestintäteknologian juurruttaminen luontevaksi osaksi koulun toiminta­kulttuuria edellyttää teknologian käytön ja pedagogisten käytänteiden integrointia. Ellei koulun rakenteita muuteta, ei teknologiasta tule opettajien ja oppilaiden työ­kalua. Uudet oppimiskäsitykset, joissa korostuvat tiedon sosiaalinen rakentuminen sekä yhteistyö vaativat myös suomalaisen perusopetuksen muutosta Koulun voidakseen ohjata tiedonhankintaan ja tiedon rakentamista tär­keäksi taidoksi nousee tulevaisuudessa taito yhdistellä ja soveltaa opittua tietoa erilaisissa konteksteis­sa. Tämän vuoksi koulujen opetussuunnitelmien tulee myös uudistua niin, että ne perustu­vat laajoille oppiaineita yhdisteleville kokonaisuuksille. (Kumpulainen & Lipponen 2010: 12 13. 15).

Johtajuus

Rehtorilla on merkittävä osuus siihen, miten adaptiivisen asiantuntijuuden edellytykset voivat kehittyä.  Rehtorin tärkeitä ominaisuuksia ovat tunneäly sekä hyvät vuorovaikutustaidot, joiden avulla hän pystyy luomaan avointa ja keskustelevaa toimintakulttuuria koulussaan. Karikoski (2009) tuo esille hajautetun johtajuuden käsitteen, joka tarkoittaa vastuualueiden jakamista opettajien erityisosaamisalueet huomioiden. Asiantuntijuuden kehittämisen kannalta rehtorin tehtävien tärkeä osa-alue on pedagoginen johtajuus, johon kuuluu reflektoiva keskustelu opettajien kanssa sekä opettajien ammatillisen kasvun tukeminen.

Tieto- ja viestintätekniikan sekä yhteisön onnistuneen integroitumisen edellytyksenä on opettajien henkilökohtainen sitoutuminen ja toisten osaamista arvostava yhteisö, jolla on vahva rehtorin tuki. Koulun johtajuudessa on tärkeää se miten rehtorin näkee oman roolinsa, ja millä tavoin johtajuutta on jaettu ja mikä on vastuullisten tiimien merkitys koulun johtamisessa. Myös se on tärkeää millaista on rehtorin oma verkostoituminen sekä koulun sisällä että koulun ulkopuolella (Ilomäki & Lakkala: 203 205).

Työyhteisön viestintäilmapiiri

Hyvää työyhteisöä ja viestintäilmapiiriä käsitellään usein melkein synonyymeinä. Hyvää viestintäilmapiiriä kuvaavia piirteitä ovat mm. viestinnän positiivinen sävy, viestinnän avoimuus, yksilöiden vastuunkanto, vertaistuki, kannustavuus ja joustava useiden tehtävien päällekkäinen hoitaminen.

Avoin ja toimiva viestintäilmapiiri mahdollistaa yhteisen normin mukaisen toiminnan rinnalle vaihtelevia toimintatapoja. Ilmapiirin tulisi olla hyväksyvä ja joustava, jotta normista poikeavat tavat toimia saavat mahdollisuuden tulle esille. Epäonnistumisen mahdollisuus sallitaan silloin, kun on kysymys kokeiluluonteisista asioista tai oman työyhteisön jäsenen kehittämistoiminnasta.

Vertaistuki, kiinnostus oman yhteisön jäsenten toimintaa kohtaan, asiantuntijan osaamisen hyödyntäminen, joustaminen tehtävänjaossa, yhteistoiminta työn suunnittelussa ja -toetutuksessa, työtehtävien laajentaminen rutiini-, asiantuntija- ja kehittämistason tehtäviin yhdessä mahdollistavat yksilön kiinnostuksen ja voimavarojen tehokkaamman hyödyntämisen.
(Esim. Goldhaber 1981, Juholin 2006, Kreps 1990.)

Viestintäilmapiirin kehittäminen

Kannustaako koulun työyhteisö opettajayksilöä kehittämään vahvuuksiaan? Moni opettaja kokee edelleen jäävänsä yksin työtaakkansa alle, joten kehittämistä olisi ainakin yhteisöllisyyden suhteen. Omista reviireistä olisi luovuttava ja jaettua opettajuutta pitäisi hyödyntää enemmän.

Tämä vaatii yksittäisiltä ihmisisltä myös joustavuuttaj ajoissakin tapauksissa myös nöyryyttä, jos jotkut työyhteisön jäsenet voivat suuntautua laajemmin eri asiantuntijuuden alueille kuin toiset. Toki kaikilla pitäisi olla mahdollisuus kehittää itseään. Kollegiaalinen tuki antaa tähän mahdollisuuden osittain - muut resurssit toki rajaavat mahdollisuuksia edelleen.

Opettajien työyhteisön tulisi olla aidosti kiinnostunut toistensa tekemisistä, tuoda tämä esille ja käydä jatkuvasti pedagogista keskustelua yhteisössään niin opettamisen kehittämisestä kuin yksilöiden voimavarojenkin järkevästä suuntaamisesta. Vastuun- ja velvollisuuksien jaon ei tulisi tasapäistää liikaa opettajia, kuten ei oppilaitakaan.

Tulevaisuuden opettaja, koulu ja oppimisympäristöt

Kirsi Pohjolan (2011) mukaan oppiminen on kaikkiallistunut.Oppilaiden kannalta mielekkäin oppiminen tapahtuu koulun ulkopuolella, kuten netissä ja muissa medioissa, kaverien ja sosiaalisen median kautta sekä harrastuksissa.
Kirjan asiantuntijat toteavat, että koulu ei nykymuodossaan pysty vastaamaan oppilaille mielekkäisiin oppimisen mallehin. Opettajien tulisi toimia ohjaajina, jotka vahvistaa opiskelijoiden luontaisia tapoja oppia ja tuottaa tietoa koulussa ja myös sen ulkopuolella.

Aila Paason (2010) tutkimus ammatillisen opettajan tulevaisuuden työnkuvasta osoittaa että toisen asteen ammatillisen koulutuksen profetio on muuttumassa.
Tulevaisuudessa voidaan puhua ammatillisen opettajan työnkuvasta, joka on dynaaminen, verkostoissa vuorovaikutuksen seurauksena joustava ja kehittyvä.
Tulevaisuuden ammatillinen opettaja on 1) alansa vastuullinen toimija ja kehittäjä, 2) koulutuksen ja työelämän verkosto-osaaja, 3) opiskelijan kohtaaja ja kuuntelija, 4) opiskelijan oppimisprosessin tukija ja ohjaaja sekä 5) työyhteisöllinen osaaja.

Opetushallituksen Oppimisen tulevaisuus 2030 barometrin pilottivaiheen (2010) raportissa analysoidaan ja visioidaan oppimisen tulevaisuutta laajalla skaalalla.  Tarkastelua  on tehty neljän eri muutosteeman puitteissa, jotka ovat 1) arvot, merkitykset ja tavoitteet, 2) oppiminen, tieto ja taito, 3) toiminta, tilanne ja yhteisö ja 4) toimintaympäristö. Linkki raporttiin.

Raportin visiot tulevaisuuden oppimisympäristöistä vaihtelevat äärimmäisestä teknologisesta hyödyntämisestä niin sanoittuihin hitaan oppimisen tiloihin, joissa ei ole tietokoneita, ei verkkoyhteyttä eikä muutakaan teknologiaa lukuunottamatta ehkä liitutaulua, kyniä ja paperia sekä lehtiä ja kirjoja.

Kaikkia tulevaisuudenkuvia yhdistävänä tekijänä on jatkuva muutos. Opettajan adaptiivisen asiantuntijuuden näkökulmasta edellä kuvatut muutokset edellyttävät aktiivista otetta; oman alan substanssin seurantaa, verkosto osaamista, monitieteellisyyden hyödyntämistä, sosiaalista kanssakäymistä kaikkien koulun sidosryhmien kanssa ja niin edelleen. Kaikkea tätä tukee hyvä teknologinen osaaminen ja valmius jatkuvaan muutokseen.

Yhteenveto

Opettajan adaptiivisen asiantuntijuuden mahdollistava työyhteisö rakentuu monimuotoisista työ- ja toimintaympäristöistä, jotka tukevat erityyppisten oppijoiden oppimista ja opettamista. Monipuolinen toimintaympäristö tukee verkostomaisen toiminnan edellytyksiä. Myös kouluinstituution ulkopuolella tapahtuvan oppimisen ymmärtäminen ja laajempi soveltaminen koulutyössä on tulevaisuudessa huomioitava paremmin. Jatkuva moniammatillinen reflektio, saman ammattialan vertaisverkosto, laaja sidosryhmätyskentely, hyvä teknologinen pohja ja aktiivinen ote omaan kehittämiseen tukevat jokaisen opettajan adaptiivisen asiantuntijuuden kehittämistä.   

Lähteet (Tulevaisuuden opettaja, koulu ja oppimisympäristöt otsikon alla):

Linturi H., Laitio T., Rubin A., Sirén O., Linturi J. (2010).Oppimisen tulevaisuus 2030. Pilotointivaiheen raportti.

Paaso A. (2010) Osaava ammatillinen opettaja 2010. Tutkimus ammatillisen opettajan tulevaisuuden työnkuvasta.

Pohjola K. (toim.) 2011. Uusi Koulu. Oppiminen mediakulttuurin aikakaudella