This is a Purot.net wiki
Pages
  • View:

Case 1

Sisältöalue

VISIO ADAPTIIVISEN ASIANTUNTIJUUDEN KEHITTYMISEN MAHDOLLISTAVASTA KOULUYHTEISÖSTÄ

Mitä on adaptiivinen asiantuntijuus?

Japanilaiset tutkijat Hatano ja Inagagi toivat käsitteen adaptiivinen asiantuntijuus kasvatustieteeseen 1990-luvun alussa.  Siinä asiantuntijuus käsitetään uuden tiedon luomiseksi.  Asiantuntijan adaptiivisuus liittyy siihen, että ekspertit pystyvät toimimaan menestyksellisesti muuttuvissa olosuhteissa, ratkaisemaan niissä esiin nousevia ongelmia ja luomaan uutta tietoa ja käsitteellistä ymmärrystä.

Opettajan asiantuntijuuden kehittyminen on hidas, koko työuran mittainen prosessi.  Tynjälä määrittelee opettajan asiantuntijuuden koostuvan kolmesta osa-alueesta: formaalisesta teoriatiedosta, kokemuksellisesta tiedosta ja itsesäätelytaidoista.  Formaalinen tieto muodostuu substanssitiedosta eli aineen hallinnasta ja kasvatuksellisesta tiedosta eli viestinnästä, vuorovaikutuksesta ja ammattietiikasta.  Opetusalan asiantuntijalla substanssitieto ja kasvatuksellinen tieto ovat integroituneet pedagogiseksi sisältötiedoksi eli mm. tiedoksi siitä, miten sisältöä voidaan opettaa, oppilaan- ja ryhmäntuntemuksen tiedoksi, tiedoksi, mitkä opetettavan aineksen sisällöistä ja käsitteistä ovat oppilaille vaikeita.  Pedagoginen sisältötieto on myös didaktista teoria- ja käytännön tietoa.  Opettajan osaaminen on keskeisesti oppimisen ohjaamisen taitoa yksilö- ja ryhmätasolla.  Itsesäätelytaitoja ovat metakognitiiviset ja reflektiotaidot.  Ne tuottavat usein ns. hiljaista tietoa.  Opetuksen asiantuntija pystyy toimimaan joustavasti ja intuitiivisesti.  Hän ohjaa omaa toimintaansa, pohtii ongelmatilanteita ja varioi toimintastrategioitaan tarpeen mukaan.  Joustava toiminta edellyttää formaalin tiedon, kokemuksellisen tiedon ja itsesäätelyn yhdistymistä.  (Tynjälä 2010, 91-92).  Opettaja joutuu jo päivittäisessä arkityössään kohtaamaan ja ratkaisemaan monitasoisia ongelmia.  Jos opettaja työuransa aikana saavuttaa tällaisen kognitiivisesti, pedagogisesti ja reflektoivasti integroituneen tietotaidon, voitaneen häntä pitää aitona adaptiivisena asiantuntijana. 

Mikä on kouluyhteisö?

Kouluyhteisö ei koostu vain opettajista, johtajista ja muusta henkilökunnasta.  Myös kohdejoukko, varsinaiset työnantajamme, oppilaat ja opiskelijat kuuluvat kouluyhteisöön.  Niin ikään kouluyhteisöön olennaisesti kuuluvat sen fyysiset ilmentymät rakennuksineen, varusteineen, aina taidetoksista kukkaistutuksiin ja ruokahuoltoon ulottuen.  Kouluyhteisön tärkein piirre on sinne rakennettu toimintakulttuuri.  Se määrää, millainen tunneilmasto kouluun syntyy.  Tämä puolestaan määrittää jäsenten yleistä viihtyvyyttä ja asennetta yhteisössään.  Tästä syntyy subjektiivinen kokemus yhteisöön kuulumisesta, mikä kollektiivisesti samansuuntaisesti koettuna on yhteisöllisyyttä. 

Toimintakulttuuri sisältää mm. tradition, arvot, viestintä- ja vuorovaikutusilmapiirin, työn johtamisen, suunnittelemisen ja toteuttamisen tavat, konfliktien ratkaisuvalmiudet ja verkostoitumisen ulospäin.  Kouluyhteisö on enemmän kuin siihen kuuluvien osien summa.  Kouluyhteisö sisältää valtavan määrän tietoa, myös hiljaista tietoa ja heikkoja signaaleja sekä ulkopuolisten tahojen informaatiota.  Toimintakulttuuria pitää jatkuvasti, tietoisesti ja viisaasti valiten rakentaa ja kehittää. 

 

Mitkä ovat adaptiivisen asiantuntijuuden toteutumisen edellytykset kouluyhteisössä?

Haasteet

Yhteiskunnalliset muutokset haastavat koulua uudistumaan. Koulun uudistaminen taas asettaa opettajuudelle uusia haasteita (Luukkainen 2004, 88). Myös oppilaat ja opiskelijat tulevat haastamaan päättäjät ja opettajat tarkastelemaan oppimista, opettamista ja johtamista uudesta näkökulmasta, sillä he arvostavat oppimisessa vapautta, opetuksen räätälöintimahdollisuutta, tutkimista, integroimista, yhteistyötä, viihdettä, nopeutta ja innovointia.  Nuorten monimediaalisuus johtaa väistämättä siihen, että nuoret prosessoivat tietoa eri ta­valla kuin aikaisemmat sukupolvet.  Tämä muuttaa oppilaiden ja opiskelijoiden asemaa kouluyhteisössä.  Heistä yhä useammalle tulee asiantuntijavaltaa ja siten auktoriteettia.  (Ouakrim-Sovio 2010, 42).  Kaikki tämä haastaa koulun pedagogisen henkilöstön asiantuntijuuden todella adaptoitumaan.  Ydinhaasteena on oman ajatte­lun muuttaminen. Keskeisin ja kriittisin resurssi on mielikuvitus kyky unelmoida, haluta ja sitoutua.  Näistä seikoista syntyy tarve visioida, mikä on opettajan ja koulun paras mahdollinen tulevaisuus? (Hietanen 2010).

Koulunhaasteena  tulee olemaan kehittyminen tieto- ja viestintäteknologian käyttöönotossa. Tähän työhön  tarvitaan kaikki koulun toimijat samoin kuin vaikuttamaan muutoksen suuntaan ja sisältöihin. Oppimisympäristö ja -kulttuuri ovat tärkeässä roolissa oppimisessa. Lähtökohta tulisi olla, mitä oppiminen ja laadukas ajattelu vaativat ja kuinka teknologia voi tätä toimintaa tukea. (Kumpulainen & Lipponen 2010: 9).

Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että koulut hyötyisivät oppivaa yhteisöä kuvaavista ominaisuuksista.  Näin ne voisivat paremmin vastata erilaisiin yhteiskunnan kehittämis- ja kehittymishaasteisiin. Oppivan kouluyhteisön piirteinä korostuvat vastavuoroinen luottamus ja halu avoimeen keskusteluun ja jakamiseen. Oppivassa kouluyhteisössä opettajat jakavat yhteiset arvot ja yhteisen vision, jossa keskeinen perusta on oppilaiden oppimisessa. (Ilomäki & Lakkala.: 201).

Pitkittäisseuranta tietotekniikkaa aktiivisesti käyttäneestä suomalaisesta koulusta toi esille useita yhteisöllisiä muutoksia, kuten opettajien lisääntyneen pedagogisen yhteistyön, yhteisen keskustelu- ja reflektointikulttuurin vahvistumisen sekä tietoisemman opettajayhteisön kehittymisen. Opettajien pedagoginen yhteistyö puolestaan saattaa innostaa muutoksiin, sillä tietotekniikan käytöstä tulee usein oppiaineita yhdistävää. Opettajien ammatillista yhteisöä kehitti myös opettajien yhteinen tarve oppia tietotekniikkaa, mikä puolestaan vaikutti siihen, että teknologian käyttöä mietittiin tarkemmin ja sitä integroitiin paremmin opetukseen. Tästä puolestaan seurasi edelleen koulun visioiden kehittyminen ja vähitellen tehokkaampi ja parempi teknologian käytön tuki.(Ilomäki & Lakkala: 202 203).

Tieto- ja viestintäteknologian juurruttaminen luontevaksi osaksi koulun toiminta­kulttuuria edellyttää teknologian käytön ja pedagogisten käytänteiden integrointia. Ellei koulun rakenteita muuteta, ei teknologiasta tule opettajien ja oppilaiden työ­kalua. Uudet oppimiskäsitykset, joissa korostuvat tiedon sosiaalinen rakentuminen sekä yhteistyö vaativat myös suomalaisen perusopetuksen muutosta voidakseen ohjata oppilaita tiedonhankintaan ja ymmärtämään tiedon rakentaminen tär­keäksi taidoksi.  Tulevaisuudessa keskeisiksi taidoiksi tulee taito yhdistellä ja soveltaa opittua tietoa erilaisissa konteksteis­sa. Tämän vuoksi koulujen opetussuunnitelmien tulee myös uudistua niin, että ne perustu­vat laajoille oppiaineita yhdisteleville kokonaisuuksille. (Kumpulainen & Lipponen 2010: 12 13. 15).

 

Työyhteisön viestintäilmapiiri

Hyvää työyhteisöä ja viestintäilmapiiriä käsitellään usein melkein synonyymeinä. Hyvää viestintäilmapiiriä kuvaavia piirteitä ovat mm. viestinnän positiivinen sävy, viestinnän avoimuus, yksilöiden vastuunkanto, vertaistuki, kannustavuus ja joustava useiden tehtävien päällekkäinen hoitaminen.  Avoin ja toimiva viestintäilmapiiri mahdollistaa yhteisen normin mukaisen toiminnan rinnalle vaihtelevia toimintatapoja. Ilmapiirin tulisi olla hyväksyvä ja joustava, jotta normista poikkeavat tavat toimia saavat mahdollisuuden tulle esille.  Epäonnistumisen mahdollisuus sallitaan silloin, kun on kysymys kokeiluluonteisista asioista tai oman työyhteisön jäsenen kehittämistoiminnasta.  Vertaistuki, kiinnostus oman yhteisön jäsenten toimintaa kohtaan, asiantuntijan osaamisen hyödyntäminen, joustaminen tehtävänjaossa, yhteistoiminta työn suunnittelussa ja -toetutuksessa, työtehtävien laajentaminen rutiini-, asiantuntija- ja kehittämistason tehtäviin yhdessä mahdollistavat yksilön kiinnostuksen ja voimavarojen tehokkaamman hyödyntämisen.
(Esim. Goldhaber 1981, Juholin 2006, Kreps 1990.)


Kannustaako koulun työyhteisö opettajayksilöä kehittämään vahvuuksiaan? Moni opettaja kokee edelleen jäävänsä yksin työtaakkansa alle, joten kehittämistä olisi ainakin yhteisöllisyyden suhteen.  Omista reviireistä olisi luovuttava ja jaettua opettajuutta pitäisi hyödyntää enemmän.  Tämä vaatii yksittäisiltä ihmisiltä myös joustavuutta ja joissakin tapauksissa myös nöyryyttä, jos jotkut työyhteisön jäsenet haluavat suuntautua laajemmin eri asiantuntijuuden alueille kuin toiset. Toki kaikilla pitäisi olla mahdollisuus kehittää itseään. Kollegiaalinen tuki antaa tähän mahdollisuuden osittain - muut resurssit toki rajaavat mahdollisuuksia edelleen.

Opettajien työyhteisön tulisi olla aidosti kiinnostunut toistensa tekemisistä, tuoda tämä esille ja käydä jatkuvasti pedagogista keskustelua yhteisössään niin opettamisen kehittämisestä kuin yksilöiden voimavarojenkin järkevästä suuntaamisesta. Vastuun- ja velvollisuuksien jaon ei tulisi tasapäistää liikaa opettajia, kuten ei oppilaitakaan.

Johtajuus

Rehtorilla on merkittävä osuus siihen, miten adaptiivisen asiantuntijuuden edellytykset voivat kehittyä.  Rehtorin tärkeitä ominaisuuksia ovat tunneäly sekä hyvät vuorovaikutustaidot, joiden avulla hän pystyy luomaan avointa ja keskustelevaa toimintakulttuuria koulussaan. Karikoski tuo esille hajautetun johtajuuden käsitteen, joka tarkoittaa vastuualueiden jakamista opettajien erityisosaamisalueet huomioiden. Opettajille annetaan näin mahdollisuus tuoda esiin omaa asiantuntijuuttaan. Koulun kehittymisen kannalta on tärkeä luoda verkostoja myös koulun ulkopuolelle, tässä asiassa rehtorilla on merkittävä rooli. (Karikoski 2009, 14-19, 30).  Koulun kehittämisen kannalta rehtorin tehtävien tärkeä osa-alue on pedagoginen johtajuus.  Opettajan ammatillista kasvua tuetaan tutkimalla opetusta ja oppimista, tukemalla yhteistyötä, mentoroinnilla sekä kouluttamalla. (Karikoski 2009, 38-39, 60-61).  Johtamisen väline ei ole kontrolli, vaan opettajien valtuuttamista ja valmentamista sekä verkostovalmiuksien rakentaminen.  (Helakorpi, 3).

Opettajan asiantuntijuus

Opettajan asiantuntijuus on muutoksessa. Asiantuntijuutta luonnehtii taito ymmärtää muutos, verkostoituminen, yhteistyö ja ammattikuntien välisten rajojen madaltuminen sekä kyky elää ennakoimattomien tapahtumien kanssa. Ennen opettaja opetti yksin luokassa.  Nyt hänen asiantuntijuutensa on sosiaalinen verkkomainen prosessi. Opiskelijat saavat uuden roolin; he ovat opettajan kanssaoppijoita. Ongelmana opettajat näkevät tässä auktoriteetin murtumisen. (Sonninen )

Asiantuntijuutta ei voi pitää enää pysyvänä pätevöitymisenä eikä koulutuksen kautta hankittuna ominaisuutena, vaan asiantuntijuus on nykyään jatkuvaa reflektointia ja oppimista. Asiantuntijuus ei ole sidottu oppiarvoihin, vaan se on toimintatapa. Opettajan osaamisessa korostuu toimialan tietorakenteiden hallinta ja kyky ohjata osaamisen kehittymistä. (Erkamo, 167).

Uudet oppimiskäsitykset ja oppimisteknologian hyödyntäminen

Tieto- ja viestintätekniikka itsessään ei tuo mitään lisää oppimiseen vaan tärkeitä ovat ne älylliset ja sosiaaliset toiminnot, joita oppijat näiden välineiden avulla tekevät. Oppimisen kannalta merkityksellistä on koko oppimisympäristö, kulttuuri, ei mikään yksittäinen tekijä. Lähtökohta tulisi olla ajatus siitä mitä oppiminen ja laadukas ajattelu vaativat ja kuinka teknologia voi tätä toimintaa tukea. (Kumpulainen & Lipponen 2010, 9).  Tieto- ja viestintätekniikan vaikutus opettajan työhön onkin moniulotteinen ja monimutkainen ilmiö yksittäisistä teknisistä taidoista koko kouluyhteisöä koskettaviin toimintatapoihin asti, eikä mikään yksittäinen seikka voi määrätä sitä, miten opettajan työ tai opettajayhteisö muuttuu tai miten opetuskäytännöt uudistuvat teknologian myötä. Ei ainoastaan yksittäinen tekijä, vaan kaikki koulun toimijat yhdessä vaikuttavat muutosten suuntaan ja sisältöihin. (Ilomäki & Lakkala: 201, 206).

 

Tieto- ja viestintäteknologian positiivinen vaikutus oppimiseen on selkein silloin kun oppimisympäristössä tapahtuvalla toiminnalla on selkeät peda­gogiset tavoitteet ja välineiden käytölle on aito pedagoginen tarve, oppimisympäris­tö hyödyntää tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuudet oppimisen ja opetuksen edistämiseksi ja että koko toiminta ja välineiden käyttö on mielekäs myös oppilaiden näkökulmasta. (Kumpulainen & Lipponen 2010: 8, 9). Teknologiaa voidaan hyödyntää opetuksessa parhaiten yhdistämällä se uuden oppimiskäsityksen mukaisiin työtapoihin. Projekti­muotoinen, oppiaineita integroiva, oppilaiden keskinäiseen vuorovaikutukseen ja on­gelmaratkaisuun perustuvat työtavat avaavat teknologian opetuskäytölle ja sen avulla oppimiselle täysin uusia ulottuvuuksia. Teknologia on tällaisessa koulussa parhaimmillaan tiedon­haun, eriyttävän työskentelyn sekä kodin ja koulun välisen vuorovaikutuksen väline. Teknologian opetuskäyttökokeiluissa on onnistuttu, kun teknologia on valjastettu muutoksen välineeksi ja tukemaan uusien pedagogisten mallien käyttöönottoa tai kriittistä suhtautumista omaan työhön.  

Tulevaisuuden opettaja ja tulevaisuuden koulu

Olemassa olevat tulevaisuuskuvat kertovat siitä, minkälaisessa sosiaali­sessa mediassa me tulevaisuudessa elämme.  Sosiaali­sesta mediasta on tulossa meidän arkiympäristömme kotona, töissä ja kouluissa.

Suunnittelu- ja konsulttialan mukaan yritysten ja koulujen hierarkiat muuttuvat vuoteen 2050 mennessä monia­laisiksi osaamisverkostoiksi. Toimintamallina ovat projektiorganisaatiot ja tehtävää varten muodostetut, hyvin johdetut tiimit.. Suunnittelu- ja kon­sulttialan tulevaisuusverstaissa korostui myös vahvasti yksilöllisyys ja yksilön vapaus ja kyky valita. Yksilöiden toimintaympäristönä on sosiaalinen media. Prosessit ovat avoimia. Ratkaisumalleja haetaan Open Innovation menetelmillä ja työkaluilla.   Haasteena on virtuaalimaailmojen hallinta ja johtaminen sekä tiedon hallinta ja seulominen.

Eräänlainen esimerkki tai vähintäänkin heikko signaali yllä olevasta sosiaalisesta me­diasta tulevaisuuden toimintakulttuurina ja organisaatiomallina on esimerkiksi The School of Everything -yhteisö (http://schoolofeverything.com/). Tässä yhteisössä jo­kainen voi olla sekä oppilas että opettaja. Yhteisö kerää yhteen ja hyödyntää kaikkien jäsentensä osaamisen ja ainakin periaatteessa yhteisö pystyy yhdessä ratkaisemaan lähes kaikki sille esitetyt osaamishaasteet. Voisiko The School of Everything olla esi­merkki tulevaisuuden koulusta tai/ja suunnittelutoimistosta? (Hietanen 2010, 68).

Kirsi Pohjolan (2011) mukaan oppiminen on kaikkiallistunut. Oppilaiden kannalta mielekkäin oppiminen tapahtuu koulun ulkopuolella, kuten netissä ja muissa medioissa, kaverien ja sosiaalisen median kautta sekä harrastuksissa.  Kirjan asiantuntijat toteavat, että koulu ei nykymuodossaan pysty vastaamaan oppilaille mielekkäisiin oppimisen malleihin. Opettajien tulisi toimia ohjaajina, jotka vahvistaa opiskelijoiden luontaisia tapoja oppia ja tuottaa tietoa koulussa ja myös sen ulkopuolella.

Aila Paason (2010) tutkimus ammatillisen opettajan tulevaisuuden työnkuvasta osoittaa että toisen asteen ammatillisen koulutuksen profetio on muuttumassa.  Tulevaisuudessa voidaan puhua ammatillisen opettajan työnkuvasta, joka on dynaaminen, verkostoissa vuorovaikutuksen seurauksena joustava ja kehittyvä.  Tulevaisuuden ammatillinen opettaja on 1) alansa vastuullinen toimija ja kehittäjä, 2) koulutuksen ja työelämän verkosto-osaaja, 3) opiskelijan kohtaaja ja kuuntelija, 4) opiskelijan oppimisprosessin tukija ja ohjaaja sekä 5) työyhteisöllinen osaaja.

Opetushallituksen Oppimisen tulevaisuus 2030 barometrin pilottivaiheen (2010) raportissa analysoidaan ja visioidaan oppimisen tulevaisuutta laajalla skaalalla.  Tarkastelua  on tehty neljän eri muutosteeman puitteissa, jotka ovat 1) arvot, merkitykset ja tavoitteet, 2) oppiminen, tieto ja taito, 3) toiminta, tilanne ja yhteisö ja 4) toimintaympäristö. Linkki raporttiin.

Raportin visiot tulevaisuuden toimintaympäristöistä vaihtelevat äärimmäisestä teknologisesta hyödyntämisestä niin sanoittuihin hitaan oppimisen tiloihin, joissa ei ole tietokoneita, ei verkkoyhteyttä eikä muutakaan teknologiaa lukuunottamatta ehkä liitutaulua, kyniä ja paperia sekä lehtiä ja kirjoja.

Kaikkia tulevaisuudenkuvia yhdistävänä tekijänä on jatkuva muutos. Opettajan adaptiivisen asiantuntijuuden näkökulmasta edellä kuvatut muutokset edellyttävät aktiivista otetta; oman alan substanssin seurantaa, verkosto osaamista, monitieteellisyyden hyödyntämistä, sosiaalista kanssakäymistä kaikkien koulun sidosryhmien kanssa ja niin edelleen. Kaikkea tätä tukee hyvä teknologinen osaaminen ja valmius jatkuvaan muutokseen.

Opettajan adaptiivisen asiantuntijuuden mahdollistava työyhteisö rakentuu monimuotoisista työ- ja toimintaympäristöistä, jotka tukevat erityyppisten oppijoiden oppimista ja opettamista. Monipuolinen toimintaympäristö tukee verkostomaisen toiminnan edellytyksiä. Myös kouluinstituution ulkopuolella tapahtuvan oppimisen ymmärtäminen ja laajempi soveltaminen koulutyössä on tulevaisuudessa huomioitava paremmin.  Jatkuva moniammatillinen reflektio, saman ammattialan vertaisverkosto, laaja sidosryhmätyöskentely, hyvä teknologinen pohja ja aktiivinen ote omaan kehittämiseen.

 

Lähteet:

Erkamo, M. (2006). Kokemuksia uudistuvasta oppimisesta. Teoksessa: Uudistuvaa opettajuutta etsimässä. Toim. Erkamo, Haapa, Kukkonen, Lepistö, Pulli, Rinne.

Hietanen, O. (2010). Näkökulmia sosiaalisen median ja osaamisen tulevaisuuteen. Kaisa Vähähyyppä: Koulu 3.0. Opetushallitus.

Hietanen, O. (2010) Tulevaisuus ja arki. Luento Humanismin illat -luentosarjan tilaisuudesta. www.kantti.net/humanisminillat.

Ilomäki, L &Lakkala, M (2006). Tietokone opetuksessa: opettajan apu vai ongelma. Teoksessa: Oppimisen teoria ja teknologian opetuskäyttö. (Toim.) Järvelä, S. Häkkinen, P. Lehtinen, E. (2006).

Kaisto, J., Hämäläinen, T. & Järvelä, S (2007). Tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen vaikuttavuus pohjoisessa Suomessa.

Karikoski, A. (2009). Aika hyvä rehtoriksi. Selviääkö koulun johtamisesta hengissä? Helsingin Yliopisto.

Kumpulainen, K. Vahtivuori-Hänninen, S. Kankaanranta, M. Mattila, A(2009): Opetusteknologia koulun arjessa. (31, 35).Optek - Konsortion projektisuunnitelma.

Kumpulainen & Lipponen (2010).  Kuinka teemme visiosta totta? Kaisa Vähähyyppä: Koulu 3,0. Opetushallitus.

Luukkainen, O. (2004). Opettajuus - Ajassa elämistä vai suunnan näyttämistä? Acta Universitatis Tamperensis; 986, Tampereen yliopisto, Tampere 2003.

Tynjälä, P. 2006. Opettajan asiantuntijuus ja työkulttuurit. Teoksessa A-R. Nummenmaa & J. Välijärvi Opettajan työ ja oppiminen. Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos, 99-122.

Discuss & brainstorm

Only members of this wiki are allowed to contribute to discussions. If you would like to participate in the discussion, send a membership request.