Susannan tiivistelmä

Mikä saa aikaan motivaation itsesäätöisessä oppimisessa

Konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan oppiminen ei ole tiedon passiivista vastaanottamista, vaan oppijan aktiivista kognitiivista toimintaa, jossa hän tulkitsee havaintojaan ja uutta tietoa aikaisemman tietonsa ja kokemustensa pohjalta. Tällä tavalla hän jatkuvasti rakentaa kuvaansa maailmasta ja sen ilmiöistä. Oppija ei siis ole tyhjäastia, joka täytetään tiedolla vaan aktiivisesti merkityksiä etsivä ja niitä rakentava toimija. (Tynjälä 2004, 37-38).

Ihmiset ovat erilaisia, ja tämä pätee myös opiskeluun ja oppimiseen. Emme opi kaikki samalla tavalla, vaan meillä kullakin on omat mieltymyksemme ja tottumuksemme tietynlaisiin opiskelutapoihin. (Tynjälä, 2004).

Jari Metsämuuronen kirjoittaa teoksessa omaehtoinen oppiminen ja motiivistruktuurit, että oppiminen on tehokasta, kun se perustuu oppijan omaan haluun saada tietoja ja taitoja. Kun oppijalla itsellään on halu oppia, halu tietää, halu taitaa ja halu omaksua, voidaan puhua omaehtoisesta oppimisesta. Jotta oppiminen täyttäisi omaehtoisuuden kriteerit, tulisi opiskelemisen tai opettelemisen lähteä oppijan omasta halusta ja mielenkiinnosta. Oppijan oma mielenkiinto ohjailee ja suuntaa opiskelemista. Omaehtoista oppimista tapahtuu tehokkaimmin silloin, kun se .perustuu vapaaehtoisuuteen. (Metsämuuronen 1997, 19-25) Motivaatio on hypoteettinen konstruktio tai käsitteellinen skeema, joka auttaa ymmärtämään käyttäytymistä ja jolla pyritään selittämään inhimillistä toimintaa. Motivaatio on motiivien aiheuttama tila. Motiivi puolestaan on sisäinen tila, joka energisoi, aktivoi, panee liikkeelle, ohjaa ja kanavoi käyttäytymistä kohti päämäärää. Käyttäytymistä ohjaa yleensä motiivien joukko. (Metsämuuranen, J. 1997,9).

Motivaatiosta voidaan erottaa sisäinen ja ulkoinen motivaatio sekä amotivaatio. Ulkoinen motivaatio pyrkii saamaan ulkoisia palkkioita toiminnoista ja suorituksista, kun taas sisäinen motivaatio saa alkunsa suoritettavasta tehtävästä ja siihen liittyy luontainen halu myös suoriutua tehtävästä. Amotivaatiolla puolestaan tarkoitetaan tilaa, jossa motivoituneisuutta ei ole ollenkaan. (Metsämuuranen, J. 1997).

Omaehtoinen oppiminen taas on seurausta siitä, että oppijalla on itsellään halu oppia, halu tietää ja omaksua. Omaa vaivannäköään hyväksi käyttäen sisäisen innostuksensa valtaamana oppija hankkii tietonsa ja taitonsa. Jotta oppiminen saisi omaehtoisen luonteen, tulisi alkuvaiheen oppimisessa olla kiinnostava, nautittava, ehkäpä leikinomainen, ja parhaassa tapauksessa oppijan tulisi saada positiivinen ensikokemus opittavasta asiasta. Kun mielenkiinto on herännyt, pyritään siihen vaikuttamaan niin, että se säilyisi ja kasvaisi. (Metsämuuranen,J. 1997).

Oppiminen ja motivaatio liittyvät siis kiinteästi toisiinsa. Opetus voisi olla perustellumpaa, kun tietäisimme, miten motiivit muuttuvat kehityksen ja oppimisen myötä. Näin opetus voitaisiin liittää paremmin oppilaiden sisäisiin tarpeisiin ja mielenkiinnonkohteisiin. Yhtenä keskeisenä oppimisen ongelmana onkin ollut se, kuinka saada oppilaat sisäisesti motivoitumaan oppiaineisiin. Käytännön toiminnoissa, joka alkaa ulkoisten motiivien seurauksena, saattaa positiivisessa tapauksessa herättää mielenkiintoa, uteliaisuutta ja innostusta yksilössä. Tällöin toiminta onkin jo saanut sisäisen motivaation piirteitä. (Metsämuuranen, J. 1997).

Ennen kaikkea oppimisen kannalta olisi tärkeää tietää, mitkä ovat ne sisäiset vaikuttimet ja prosessit, jotka saavat oppijan epäonnistumisista huolimatta jatkamaan ja yrittämään uudelleen. (Metsämuuranen, J. 1997).

Motivaatiolla tarkoitetaan yleisesti voimaa, joka ohjaa, suuntaa ja ylläpitää yksilön toimintaa. Ihmisen voidaan sanoa olevan motivoitunut silloin, kun hänellä on jokin intentio, eli hänen toiminnalleen on jokin tavoite tai päämäärä. Motivoidulla käyttäytymisellä tarkoitetaan toimintaa, joka välittyy intentioiden kautta. Kaikki toiminta ei ole motivoitua toimintaa, koska sillä ei ole tavoitetta tai päämäärää. Erään motivaatioselityksen mukaan ihminen tuottaa itse oman motivaationsa.